15.11.2015

Onko eroa esikoisen ja kuopuksen kasvatusmenetelmässä?

Luin Zeninan blogista kuinka hän oli lukenut artikkelin missä verrattiin miten kasvatusmenetelmät muuttuvat esikoisen vauva-aikana kuopuksen vauva-aikaan. Ajattelin kirjoittaa artikkelin esimerkit ylös ja sitten omat näkemyksen.

1. Ruoka


Esikoiselle tehdään kaikki soseet itse parhaista raaka-aineista. Luomua, tottakai. Ruoka-ajoista pidetään kiinni kellontarkasti, ettei pienen rytmi vain häiriintyisi. 
Kuopus saa valmissoseita suoraan purkista ja maissinaksun sillon tällöin. Suunnilleen neljästi päivässä.

Meillä tämä homma meni vähän väärinpäin :D. Esikoinen sai alusta loppuun kaupan pilttejä ja kuopus on taas saanu itsetehtyjä soseita. 

2. Nukkuminen


Esikoisen pinnasänky kootaan suurella hartaudella raskauden viimeisellä kolmanneksella. Siihen hankitaan vauvantarvikeliikkeen suosittelema patja ja pikkuruiset lakanat, joissa on nallekuvio. 
Kuopus nukkuu äidin kyljessä läpi vauvavuoden. Isä kuorsaa erillisellä patjalla lattialla.

Kyllä kaikille on koottu sänky valmiiksi ennenku vauva syntyny, mutta kuopus on nukkunu enemmän mamman kainalossa kun esikoinen, koska esikoista en ole imettänyt ja kuopusta kyllä. Mutta kun imetys loppunu on myös vieressä nukkuminen loppunut.

3. Vaatteet


Esikoisen vaatteet ovat ehtaa luomupuuvillaa. Hänelle hankitaan tusina 56-kokoisia kauluspaitoja ja haalareita, joissa on paljon hankalia nappeja. 
Yö tai päivä, kuopuksella on sama pehmeä potkupuku. Mitä helpompi puettava, sen parempi.

Enmä mitään ehtaa luomupuuvillaa ole kellekkää ostanu. On ihan normivaatteet kelvannu :). Mutta pakko myöntää että esikoisella oli enemmän 56 vaatteita kun kuopuksella ja juuri siksi että kuopuksen kohdalla olin jo oppinu ettei ne kauaa mene, niin turhaan niitä hankkii paljon.


4. Juhlat


Esikoisen ekoilla synttäreillä on yhteensointuvat koristeet ja teeman mukainen kakku. Kynttilöiden puhaltaminen äidin myötävaikutuksella videoidaan. 
Kuopus täyttää vuoden jossain välissä. Isä laittaa kuvan Facebookiin.

Ei tule koskaan käymään näin. Kaikille lapsille joka vuosi yritän järjestää ihanat juhlat <3.


5. Ystävät


Esikoisen kanssa käydään vauvakahviloissa ja äiti-vauva -jumpissa. Taaperolle järkkäillään kalenteri kädessä leikkitreffejä. 
Kuopus mönkii silmät ihastuksesta pyöreinä esikoisen ja hänen melskaavien kavereidensa jaloissa.

Vähän niinku joo! Esikoisen kanssa oli helpompi lähtee koska oli ainoo lapsi, lähdettiin aamu 5 miehen kyydillä helsinkiin koska vauvaa oli helppo siirtää sängystä kaukaloon jatkamaan unia ja sitten taas kaukalosta sänkyyn mummolassa. Ja siitä sitten lähdettiin usein treffaamaan muita mammoja. Nyt ei noin vaan lähde aamu 5 kolmen lapsen kanssa minnekkään :D. On kuopuksella yksi leikkikaveri, muuten kattelee kun isommat lapset leikkii.

6. Nukuttaminen


Esikoista nukutettiin tunti joka ilta omaan sänkyynsä samaan kellonaikaan. Soittorasiasta kuuluu rauhoittava melodia ja pientä tassutellaan lempeästi, kunnes nukkumatti saapuu. 
Kuopus nukahtaa imetykseen äidin sänkyyn.

Esikoinen laitettiin nukkumaan kun näkyi väsymyksen merkkejä. 

Kuopus ei enään nukahda tissille koska en enää imetä. Nyt laitamme kaikki lapset samaan aikaan nukkumaan 19 aikaan. Mut jos kuopuksesta huomaa ettei todellakaa oo väsyny nii saa valvoa vielä hetken.

7. Lelut


Esikoiselle ostetaan vain kehittäviä ja ekologisia puuleluja, jotka ovat myös kauniita sisustuselementteja. 
Kuopus ei kiinnostu vauvaleluistaan pätkääkään, vaan ryömii keskelle esikoisen legoleikkejä. Äiti ehtii viimetingassa kaivaa legomiehen pään hänen nielustaan.

Ei näin tehty. Esikoisella oli kaikenmaailman leluja jotka ei myöskään sopinu sisustukseen. Ei leluja sen perusteella osteta.
Kyllä kuopus on kiinnostunut vauvaleluista, ehkä nyt kuitenki enemmän isosiskojen leluista. Ja ryntää kyllä leikkimään siskojen lelujen kanssa. Ei tarvii pelätä että syö niitä. tutkii ja maistaa.

8. Ruutuaika


Esikoinen saa katsoa kehittävää taapero-ohjelmaa maksimissaan puoli tuntia päivässä.
Ei haittaa, vaikka kuopus katsoo samaa ohjelmaa kuin esikoinenkin, eihän?

Tytöt kattelevät tv:eetä kyllä ehkä vähän enemmän kun puol tuntii, ja saavat itse valita netflixistä mitä haluavat katsoa, yleensä frozen ;D. Kyllä kuopus joska jähmettyy paikoilleen ja tuijottaa tv:eetä. Ei minua haittaa. Ei hän kuitenkaa kauaa jaksa seurata tv:eetä

9. Potalle opettelu


Esikoisen osumia raportoidaan puolelle suvulle.
Kuopus oppi jossain välissä kuivaksi, näköjään.

Kyllä mä hehkutin kun esikoinen oppi pottailun. 
JA varmasti hehkutan kun kuopuskin :) En ehkä yhtä paljon, mutta kuitenkin.

10. Vauvakirja


Esikoisen Kulta-aika lapsuuden on kuin pieni taideteos täynnä hassuja valokuvia ja huolella kirjoitettuja ensisanoja. 
Kuopuksen vastaava kirja pölyttyy hyllyssä. Siihen on muistettu raapustaa syntymämitat.
Esikoisen kirjassa on kyllä eniten tekstiä, mutta enmä kuopuksen kirjaa ole unohtanu, kyllä sielläkin paljon lukee.



2 kommenttia:

  1. Niin yhdessä postauksessahan mainitsitkin tuon frozenin se taitaa olla ihan tyttöjen lemppari. Enkä ihmettele lemppari se on meilläkin lapsilla ja kyllä äitikin siitä pitää :D (oikeasti äiti kävi jopa katsomassa sen elokuvateatterissa ilman lapsia:'D) alkaa jo osaamaan vuorosanatkin ulkoa, taisit itsekin mainita että se pyörii teillä telkkarista kaksi kertaa päivässä :D osaat varmaan itsekin jo ulkoa :D Meilläkin lapset saavat katsoa telkkaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lemppari, jopa meidän 2v haluaa katsoa sitä kokoajan vaikka ennen ei niinkää mitää jaksanu seurata paitsi teletappeja. Mieskin osaa vuorosanat ulkoo :D Käytiin tänään miehen kanssa vasu keskustelussa esikoisen päiväkodissa ja kun tultiin takas niin lasten mummi tääl jännittyneesti katto frozenia ja jännitti miten loppuu :D

      Poista

Kiitos kommentista <3