3.7.2014

Rankka päivä vaikka kivaa ollaan yritetty pitää

Aamulla menimme Juliankaa kahdestaan mamma-lapsitreffeille. Julia viihtyi tosi hyvin ja ei olisi halunnut lähteä kotiin. Mutta pakko oli, että ehdimme syödä lounaan kaikki yhdessä ennenku isin oli pakko lähteä taas iltavuoroon. Julia oli iloinen matkalla sinne ja matkalla kotiin autossa, lauloi vaan.
Kunnes päästiin kotiin niin iski känkkis, ja mikää ei ollut hyvin. " Ei, en halua Ei, en halua!!" 
Uskoisin että iski väsy, mutta jaksoi onneks valvoa että sai lounaan syötyä ja sitten nukkumaan.
Vähän taisteli siinä vaiheessa jo untakin vastaan, mutta aika nopeasti onneksi nukahti.
Metta-täti tuli kans käymään. 

Makaavat yhdessä lattialla <3

Päikkäreitten jälkeen oltiin vaan kotona ja päivällisen jälkeen mentiin ulos.
Mentiin kauppaan ostamaan vähän ruokatarvikkeita ja jätksiä :)


Sitten lähdettiin puistoon kun vihdoin se aurinkokin paistoi.
Puistossa oli kivaa, Tytöt keinuivat, leikkivät hiekkalaatikolla ja laskivat liukumäkeä.




Puistoon tuli kans yks poika vanhempien kanssa. Pojalla oli mukana potkulauta. Julia sitten yritti omia sen kokoajan ja alko kiusaamaan. Päätin sitten että nyt lähdemme kotiin.
Julia huusi koko matkan kotiin. Ja ei suostunu kävelee portaita ylös. Kävin sitten hakemassa hänet ja kun sain hänet oven sisäpuolelle, hän juoksee täysii Saraa kohti ja tönii Saraa maahan.
Siitä sitten jäähylle huoneeseensa.
Julia yritti tänään aikasemmin kans ajaa Saran yli autollaan joka on myös jäähyllä. Tämä on todella rankkaa tällä hetkellä kun mikään ei tehoo Juliaan, ei se että kokoajan huomioi häntä ja yrittää vielä sillee että huomioi häntä enemmän. Ei auta että selittää hänelle ettei hän saa satuttaa Saraa joka on paljon pienempi ja johon sattuu. Toivotaan että tämä vaihe on pian ohi. 
Hyvä että uskallan enään jättää Julian ja Saran keskenään. Ja en TODELLAKAAN ole siirtämässä Saraa Julian kanssa samaan huoneeseen. Kun en tiedä/näe/kuule mitä siellä tapahtuu.

Mutta muuten on ollut ihan ihana ja kiva päivä.

Sara nojaa Juliaan <3

Sara lepää <3


- Diana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3