25.8.2012

Päivä 3 - Minun vanhempani

Nyt tulis taas tästä haasteesta :

Minulla on vain äiti, Maailman paras äiti.
Äiti  ja isä erosivat kun minä olin 2 vuotias, ja sen jälkeen en ole paljon isää nähny, pari kertaa nyt vanhempana, ja nyt hän kuoli maaliskuussa(2012).


Äitini on viisas, fiksu, kaunis, hauska, huumorintajuinen, nuorekas ja tulee kaikkien kanssa toimeen.
Äiti on ollut tosi hyvä äiti, ja haluaisin itse olla samanlainen äiti kun hän.
Hän on kasvattanut 4 lasta ja aivan itse.
Äidillä ei ole vieläkään koulutusta vaikka onkin 45 vuotta, mutta juuri tällä hetkellä hän käy koulua oppisopimuksella ja hänestä tulee lähihoitaja.
Hän kävi joskus nuorempanakin samaa koulutusta, mutta ei tainnut olla intoa käydä koulu loppuun.





Äiti on aina ollut minun tukena, vaikka olenkin kulkenu vääriä reittejä elämässä, hän on aina ollut siinä kertomassa tai oikeastaan pakottamassa minut parempaan suuntaan.
Joskus oikein hävettää kaikki mitä on tullut tehtyä joskus, koska äiti ei ole todellakaan ollut sen arvoinen.
Äiti ansaitsee kilttejä lapsia.




Nyt äitini asuu Helsingissä aviomiehensä kanssa omakotitalossa (sisarusteni kanssa).
Äiti käy töissä ja opiskelee samalla.
Äidillä on kaksi marsua (Geisha ja Fazerina).
Hänellä oli kans koira, Bella (Collie), joka oli hänelle tosi rakas, hän ei olisi millään halunnut luopua siitä, mutta loppujen lopuksi oli pakko päästä Bella kärsimästä.




Äitini on aika pitkä ja punatukkainen.





Äidistäni tuli myös mummo 4/12, ja hän on tosi suloinen ja kiva mummo ja Juliakin rakastaa häntä yli kaiken.


Minä, äitini ja Julia



RAKASTAN SINUA ÄITI NYT JA AINA, OLET TODELLA TÄRKEÄ MINULLE, TULEN AINA TARVITSEMAAN SINUA, KENELTÄ MUUTENKAA KYSYISIN TYHMÄT KYSYMYKSENI???!





Sitten minulla on isäpuoli, Juha.
Alussa emme tulleet ollenkaa toimeen, vihasin häntä yli kaiken, ja se taisi enimmäkseen johtua siitä että jouduin muuttamaan Helsinkiin.

Nyt kun olen aikuistunut, olen oppinut käyttäytymään häntä kohtaan, eikä hän olekkaan niin paha kun aluksi luulin.
Hän on hyvä mies äidilleni ja hyvä isäpuoli minulle ja sisarukselleni.
Hänellä on kans oma poika, josta on tullut meille kuin velipuoli.
Juha on hissikorjaaja ja hyvä työssään.

Hän koulutti itsensä ekaks sähkömieheksi ja nyt viime vuonna vai oliko tänä vuonna niin hän valmistui hissiasentajaks(?!)

Juha on ihminen joka välittää paljon ja kyselee tosi paljon kuulumisia jne, hänen kanssa on mukavaa jutella.

hän on myös tunnettu huonoista vitseistään :D

Juhan motto on: "Jos tekee jotain, niin tekee kunnolla" - Joskus toi lause ärsyttää! 

Juha lupasi minulle 18 vuotiaana että HÄN ostaa minulle auton kun hankin ajokortin (Luulen että hän silloin luuli ettei sitä päivää tule), noh, voivoi, kohta se aika koittaa, mutta Juha ostikin minulle jo auton.
FORD FIESTA '96 :D

Kiiiiiiiiiiiiitos "Isukki" <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3