13.7.2016

Saran kanssa taas tutkimuksissa

Käytiin tiistaina taas tutkittavaksi. Ensin mentiin silmäpolille. Tutkivat Saran silmänpohjia että ovatko verisuonet tulehtuneet, mutta kaikki näytti olevan hyvin. Nyt ei katsottu näkö, siihen tulee sitten normikäynti syksyllä. Tämän jälkeen ehdittiin hyvin käydä syömässä ja mun työpaikalla käymässä kunnes oli aika lähteä lastenklinikalle.

Lastenklinikalla käytiin labrassa jossa ottivat verikokeita meistä kaikista, eli minusta, Saran isästä ja Sarasta. Haluavat tutkia jotain geenijuttuja. 
Sarasta ei saatu paljon verta, ainoastaan 1,5 putkee vaikka olisi tarvittu 8. Verisuonet menivät piiloon ja Saraa pistettiin 5 kertaa, Sara huus kun syötävä. Ja mä en tienny mitä tehdä. Yritin parhaani mukaan lohduttaa. Päätettiin että koitetaa sydäntutkimuksien jälkeen uudestaan.

Mentiin siitä suoraa sydänpolille. Ottivat ekg ja sitten ultrasivat sydämen. Kaikki näytti olevan sielläkin hyvin.  Sara oli huutanu verikokeis niin paljon että nukahti ultrauksessa. Raukka pieni<3.

Tämän jälkeen menimme takaisin labraan jossa toinen hoitaja yritti saada verta Sarasta, onnistumatta. Päätimme että kokeillaan perjantaina uudestaan kun meillä on lääkäriaika.

Sain myös puhelun meidän lääkäriltä jossa hän kertoi että kokovartalomagneetissa ei näkyny mitään. Eli kasvaimia ei ole sisäelimissä. Haluaa kuitenkin varmuuden vuoksi uudet magneettikuvat erikseen maksasta ja päästä, en nyt muista että oliko jotain muutakin. Näihin menemme ensi viikolla. 

Eli näyttää siltä että hoidot ei vieläkään ala mitä kyllä ihmettelen suuresti.

Olen itse etsiny googlesta iholymfoomasta ja löysin yhden joka sopisi Saran oireisiin, aion kysyä siitä perjantaina lääkäristä. Tuntuu siltä kun ne ei tietäisi miten hoitaa Saraa. Lääkäri sanoi puhelimessa myös että kyseessä on epätavallinen lymfooma. Saas nähä mikä on oikea diagnoosi.

Olo on helpottunu alkujärkytyksestä nyt, Onneks Sara voi olosuihteisin nähden tosi hyvin, niin se auttaa jaksamaan. Välillä jopa unohtaa hänen olevan sairas. 






1 kommentti:

Kiitos kommentista <3