26.2.2014

Minun syntymäpäiväni (tapahtumarikas :s)

Tänään heräsin vuoden vanhempana taas. Jep, minulla on syntymäpäivä!
Täytin hurjat kakskytviis vuotta. Kuullostaa tosi paljolta. En ees tunne itseäni niin vanhaks?!
Olen siis niin nuori kun tunnen itseni olevan ;)

Tämä päivä EI alkanut hyvin!!!
Kaverini toi minulle syntymäpäivälahjani aamupäivällä. Minä menin ulos hakemaan sen häneltä, olin korkeintaa minuutin poissa, ja tiesin että tytöt pärjää sen minuutin kahestaan. Mitä voisi muka tapahtua? No, minäpä kerron. Tulin takas sisälle ja olin avaamassa meidän kotiovea,, sain sen auki, mutta avattuani sen huomasin että Julia on laittanu turvaketjun kiinni. Yritin eka ite jos saisin sen jotenki auki (kyllä minä tiedän ettei niitä saa ulkopuolelta auki, mutta JOS!), no en saannut. Yritin selittää Julialle miten hän saa sen auki, hän ei kuitenkaa saannut. Huomasin siinä samalla että mun puhelin on keittiössä, pyysin Juliaa hakemaan sen minulle, ja onnekseni hän pystyi siihen. JESS!! Soitin ekaks mun miehelle että jos voisi auttaa minua.. Ei voinnu kun oli liian kaukana. Soitin mun serkulle joka oli tulossa meille että missä on. Hän oli kaupassa, ja hän pyysi minua soittamaan huoltomiehelle. Puhelun jälkeen soitin huoltomiehelle ja pyysin tulla auttamaan ja että minulla on lapsia sisäpuolella ja että yks niistä on vauva ja huutaa. (Sara oli alkanu itkemään, jo sillon kun puhuin mun serkun kanssa, ja sehän sai aikaan mulle paniikin ja sai minutkin itkemään) Huoltomies tunsi paniikkini ja sanoi että tulevat nopeasti. Tuntui ikuisuudelta. Ensiks hän yritti samaa mitä mä, eli kädellä. -.- Sitten hän sanoi et tulee kohta ja kävi hakemassa pihdit ja katkas ketjun! Huh, juoksin nopeasti sisälle, otin Saran syliin ja rauhoittelin häntä <3 Julia ei ollu yhtää paniikissa, hän oli laittanu kenkänsä jalkaan ja olis halunnu mukaan ulos minun kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin! Nyt osaan jo nauraa tilanteelle mutta sillon se oli kauheeta. 

LAHJA! <3 Jonka takia ulos lähdin :D piirakkavuoka <3 Juuri mitä toivosin :)
Koko aamupäivän olen siivonnut ja leiponut ja serkkuni oli täällä tyttärensä kanssa. 
Mieheni tuli kotiin kukkien kanssa <3


16 jälkeen sain vieraita kahville. Tänne tuli naapuri, metta-täti ja miehen veli. Yhdet ei päässy ja Julian kummitäti tulee huomenna :).
Sunnuntaina sitten suvulle kakkukahvit :).

Tein mokkapaloja ja mustikkapiirakan :)
Lauantaina tytöt menee pois yöksi ja me menemme mieheni kanssa syömään ja ollaan vaan ja nautitaan siitä kun ei tarvii stressailla mistään. :) Odotan <3

Tämä tyttö heräs tänään terveenä, eikä ole tänään tai viime yönä oksennellut :)
Kaunis pieni prinsessani <3

Mamma ja toinen kaunis prinsessa <3
Se oli sellanen syntymäpäivä, ikimuistonen, Julian ketjulukon takia.

- Diana

2 kommenttia:

  1. Hui mikä tilanne!! Onneks Julia ei hätääntynyt. Mutta voin kuvitella mikä paniikkitunne, kun vauva itkee sisällä ja itte ei pääse sinne :(
    Paljon onnea ja nuorihan sä vielä olet!! ♥

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Oishan se tilanne ollu viel pahempi jos Juliakin ois menny panikkiin, mut en usko et Julia oikein tajus et mitä niinku tapahtu.
    Nuori ja nuori :D 25 on lähempänä 30 kun 20 :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3