7.2.2014

Kuulumisia

En ole vähään aikaan kirjoittanut kuulumisia, Täällä ollaan sairasteltu sunnuntaista asti. Minä ja Julia onneksi vaan, molemmat siis flunssassa. Julia voi onneks jo vähän paremmin, eikä räkä valu kokoajan. Ei mullakaa enään niin paljon kun alkuviikosta, mutta ihan liikaa kuitenkin. Oon pelänny kokoajan että Sara sais kans flunssan, mutta ei ole ainakaan vielä.


Me ollaan kyllä vaan oltu kotona, täällä on sitten käynyt kylässä kyllä, mun serkku, Metta-täti, mummo, kummisetä ja mummi. Että ei olla ihan kolmistaan vaan oltu :D. Onneks! Olisin varmaan muuten tullu jo hulluks, koska Julian uhma tällä viikolla on ollut jotain aivan kauheeta. Tehny niin paljon tuhoja ja pahaa. (Esim; revinnyt tapeetit alas seinältä, pyykit alas pyykkitelineeltä, lyönny mua, yrittäny lyödä Saraa, Mennyt Saran sitteriin makaamaan kun on nähnyt että olen laittamassa Saraa siihen jne...)


Ruoka on onneks maistunu Julialle normaalisti.

Sara on nukkunut ulkona parvekkeella päikkäreitä, niin on saannu rauhassa nukkua niin pitkään kun haluu, eikä Julia ole päässyt herättämään. Sara on kans maistanu tällä viikolla porkkanaa (Jotenki luulen ettei tykkää siitä, kun on alkanu itkemään kesken ruokailun :o.. ) Tänään sai aamupäivällä päärynää ennenku laitoin ulos nukkumaan.


Sara viihtyny todella hyvin leikkikaaren alla ja yrittää kovasti kääntyä ympäri, joskus jopa suuttuu kun ei pääse :D.



Eilen tein miehelleni mokkapaloja, koska tiedän että hän rakastaa niitä :).




Ollaan piirretty, leikitty nukeilla, legoilla, katsottu lastenohjelmia ja oltu vaan.





Sara osaa nykyään pitää lelua kädessä ja tutkia sitä ja laittaa se suuhun :).
Koko käsikin pitää kokoajan laittaa suuhun. Huomasin aikasemmin hampaanalkuja, mutta ne varmaan meni takas sisään, koska valkoista ei enää näy.

Sara on nukkunu monta kokonaista yötä tällä viikolla, mutta 2 viimestä yötä on heränny monta kertaa..

Terveisin väsynyt mamma joka on iloinen siitä että tänään on vihdoin PERJANTAI!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3