5.9.2012

Yksin kotona !

Julia oppi eilen illalla taas jotain uutta, Laitoin hänet sänkyyn ja hän jäi sinne juttelemaan itsekseen ja pienen hetken pääst, alko huutaa tylsyyttä niin menin kattoo ja siellä hän oli pää jalkapäädyssä jne :D
Näytti niin hauskalta että rupesin nauraa ja Juliahan tietenkin siitä riemastu.
Otin sitten Julian vielä hetkeksi ylös minun kanssani kun huomasin että ei ollut vielä tarpeeksi väsynyt saadakseen unta.
Sain sitten hänet nukkumaan silleen että nukahti 21:00. Julia nukkui viiem yön kans aika hyvin, eka herätys oli 2:00 ja toka herätys oli 6 aikaan.
Mankku tuli kotiin puoli 8 aikaan ja herätti minut ja sanoi että Julia näyttää pirteältä. Olin niin väsynyt että en olisi millään jaksanut nousta. Kokeilin antaa Julialle maitoo, ja oho hän nukahti. Ja nukkui sitten 10. :)

Vietettiin koko aamupäivä lattialla, kääntymällä ja pureskelemalla kaikkii lelui.

Osaan pitää omasta jalastani kiinni :D
 Ida tuli meille vähän ennen 1, koska olimme sovinneet että hän ottaa tänään Julian hoitoo että minä saan nukuttua ja siivottua täällä meillä.
Nyt onki jo ihan hirmu ikävä Juliaa, kun tottunut että se on aina täällä. Tämä kotikin tuntuu ihan tyhjältä ilman Juliaa. Mutta onpahan tämä koti ainakin siisti :)
Just tulin suihkusta ja kohta pitäisi pukea päälle ja sitten jossai vaiheessa voisi alkaa lähtee hakemaan kullan nuppuni kotiin <3

Minä tein tänään taas vaihteeksi kotiruokaa minulle ja Mankulle.

Mutta vielä pitää hetken nauttia siitä että on YKSIN KOTONA !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3