6.9.2012

Väsy

Vähän sen jälkeen kun kirjoitin viimeksi, Julia alkoi huutaa, Menin katsomaan ja päätin että otan hänet mun viereen meidän sänkyyn.
Annoin maitoa ja sen jälkeen hänellä oli paljon asiaa mammalle. Sitten 17 aikaa nukahti siihen viereeni.
Heräsin itse 19 aikaan ja olin ihan että "EIII, eikai Julia vaan ole mennyt yöunille" Nousin ylös ja kävin vessassa ja juomassa.
Datailin vähän aikaan ja kun salkkarit alkoi avasin makuhuoneen oven ja laitoin salkkareille enemmän ääntä jos Julia vaikka heräisi. No eipä tietenkään herännyt. Eli jouduin herättämään Salkkareitten jälkeen. Kun en halunnu antaa nukkua aamun asti, koska hänen aamu olisi varmaan ollut 4-5 aikaan YÖLLÄ!
Julia jaksoi valvoa tunnin, kokoajan pikkasen haukotteli, mutta ajattelin että katellaan tuo Sing ALong loppuun ja sitten menen laittamaan sänkyyn.
Laitoin hänelle valmiiksi maitoa ja sitten tyttö sänkyyn, mutta tyttö oli niin väsynyt ettei jaksanut juoda maitoa.
Minuakin väsyttää edelleen ja menen tänään varmaan aikasin nukkumaan JOS Julia ei huomenna jaksa nukkua pitkään.

Huomenna meillä on kans 5kk neuvola mikä tarkoittaa että Julia saa piikkejä :(
Ja Mankku ei pääsekkään mukaan koska jouduttiin vaihtamaan se aika ja nyt se on 9:30. Mankku nukkuu sillon.
Minua pelottaa huominen koska pelkään piikkejä.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja onneks on jo särkylääkettä kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3