17.1.2013

Älä tule viikonloppu

Tuli äsken mieleen etten näe mun miestä koko viikonloppuna. :(

Se lähtee Lauantai aamuna Helsinkiin kurssille ja tulee joskus iltapäivällä ja mulla alkaa työt 16:00 eli en ole enää kotona kun hän tulee kotiin.
Sitten minä pääsen töistä 24:00 ja kun pääsen kotiin niin hän on jo nukkumassa..
Ja sitten hän nousee taas sunnuntai aamuna aikasin ja menee TAAS kurssille ja tulee kotiin sillon kun minä olen jo lähteny taas iltavuoroon. Ja sit kun tuun kotiin niin hän on taas nukkumassa koska joutuu maanantaina heräämään töihin.

Eli odotan niiiiin ensi viikon viikonloppua kun minulla on vapaata ja meillä on enemmän yhteistä aikaa, kun ei viikollakaan ehdi oikein nähä kunnolla kun hän tulee kotiin 18-20 aikaan ja syödään ja sitten onki jo nukkumaanmeno aika hänelle että jaksaa taas herätä aamuneljältä.

Tänään on ollu pohkeet kipeänä vielä enemmän kun eilen ja vatsalihakset on vielkin kipeet.
Tänään ajattelimme pitää välipäivän mutta menen silti tänään vaunuilemaan ystäväni kanssa.:)

Ja iltapäivällä äitini tulee koulunsa jälkeen tähän meille hetkeks :).
Ja tuo tuliaisia kun olivat käyneet miehensä kanssa pikkulomalla 7 vuoden hääpäivän kunniaks <3.

Ihmettelen kyllä kun sain Julian äsken päikkäreille ilman mitään tappelua :) Ihanaa!
Menisin itekkin päikkäreille JOS Julia nukkuis vähän enemmän kun puol tuntii.

Julia tyhjens eilen illalla koko lelulaatikonsa lattialle + että veti alas kaikki kirjat hyllystä. 

Oppinuko kenties tämän rakkaalta pikkuserkultaan, jolla on tapana tehdä tätä kun meille tulee kylään :D.

Piti ottaa kuva meistä, koska ollaan tänään samiXia ;) Molemmilla valkoset paidat ja siniset farkut ;D<3
Jos nyt vähän siivois olkkaria ja laittaisin itteni valmiiks. Olkkari näyttää joltai kaatopaikalta kun Julia on vähän leikkiny tääl.

3 kommenttia:

Kiitos kommentista <3