12.1.2015

Loppuviikko

Viime viikolla käytiin pulkkailemassa Talmassa, Se sijaitsee Sipoossa enkä ole koskaan ennen käynyt siellä, enkä kyllä uudestaan menekkään. Siellähän joutuu maksaa siitä että pääsee pulkkamäkee, mikä ei oo mun mielestä ok. Ainakaa kun Porvoossa on ilmaisia pulkkamäkiä esim ihan jo Kokonniemessä. 




Sitten käytiin perjantai-iltana leikkimässä tyttöjen pikkuserkun luona. Ja miehet kävivät lapsien kanssa saunassa. Muuten ollaan oltu aika paljon kotona, Julia oli päiväkodissa Keskiviikkona ja Torstaina ja hyvin on menny, ja menee sinne nyt joululoman jälkeen iloisin mielin, mikä on mulle helpotus. Mä saan sitä omaa rauhaa kans kun Sara nukkuu päivällä 2-3h päikkärit.
Itse olin kotona tyttöjen kanssa koko viikonlopun kun mies oli Lauantaina töissä ja koko Sunnuntain pesemässä autoa, mikä tietenki harmitti ja aika paljonkin, kun koko sunnuntai meni siihen autoon. Eikä tehty mitään koko perhe yhdessä.

 Leivoin yks ilta marjapiirakan, kun teki niiiin mieli :) Toisena iltana tein joulutorttuja.


 Julia nukahtaa päiväkodissa hyvin päikkäreille, mutta kotona ei suostu sitten millään. Ja nyt on taas alkanu nukahtelemaan sohvalle yhtäkkiä, annan kyllä nukkua kun toinen on niin väsy. Aika usein se on kuitenki huono idea, koska JOS nukkuu päikkärit, niin on huonolla tuulella illalla, vaikka luulis että olis jos EI nuku.. Ei meillä vaan niin mee.,

 Sara päikkäreitten jälkeen halus vanhaan kaukaloon istumaan nallensa kanssa.



Tänään Julia oli kans päiväkodissa ja miehellä alko iltavuoroviikko. Ystävä kävi kahvilla illalla ja mieheni pääsi aikasemmin töistä <3 Eli ihan kiva päivä ollu, sain myös siivottua ja pyykattua. Kelpaa taas olla.

Olisiko kellään mitää toivepostausta? Haluaako kukaan että järjestän kysymyspostausta?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3