14.5.2014

Perhe

Ajattelin vähän kertoa mistä minä tulen. Äidistäni, isästäni ja sisaruksista.

Minä synnyin 1989, Olin äidin ja isän ensimmäinen lapsi. Asuimme silloin mummon ja vaarin pihalla yhdessä pienessä mökissä. Pian muutimme kaupunkiin kerrostaloon. Vuosi myöhemmin minulle syntyi pikkuveli.
Kun olin 2vuotta vanha äitini erosi isästäni, sen jälkeen en paljoa hänestä kuullutkaan. (Hänelle oli alkoholi tärkeämpi). Myöhemmin äitini tapasi uuden miehen. Minä ja veljeni pidimme häntä isänämme, hän oli tosi mukava ja kiva ja leikki aina paljon meidän kanssa ja oli kun isä! 

Veljeni ja minä
Me vietimme veljeni kanssa paljon aikaa myös maalla mummolassa, ja meidän serkut asui ihan siinä vieressä.






1995 äiti ja "isä" saivat yhteisen vauvan, meille sisko <3
Sama vuonna biologinen isäni sai myös vauvan toisen kanssa, eli minulle toinenkin sisko. Me olemme tämän siskon kanssa aina olleet tekemisissä vaikka isää ei oo näkynytkään. 

Veljeni, Serkkuni, siskoni, minä ja serkkuni

Pian muutimmekin maalle Sannaisiin. Keltaiseen omakotitaloon, joka pian maalattiin punaiseksi.
Minä aloitin koulun. Ja vuoden siitä myöhemmin myös veljeni.. Kun täytin 9 me saatiin vielä yks veli lisää.

Nuorin pikkuveli

Vanhin veljeni ja minä

Minä ja serkkuni
siskoni ja minä
Äitini erosi myös myöhemmin tästäkin "isästä".
Kun olin seiskalla  äitini tapasi miehen Helsingistä, se tiesi meille siis muuttoa Helsinkiin. Pahinta mitä mun elämässä koskaan olisi voinnut tapahtua. kasiluokalla uuteen kouluun uusien ihmisien kanssa.. en tykännyt!

Siskoni (isän kautta) ja minä
Äitini ja minä

Minä ja siskoni

Äitini asuu edelleen Helsingissä tämän miehen kanssa. Ja työskentelee lähihoitajana vanhainkodissa. Juuri valmistui lähihoitajaksi.

Vanhin veljeni muutti ylä-asteen jälkeen Porvooseen ja valmistui ajoneuvokorjaajaksi (en tiiä oikeeta nimee :D). Sen jälkeen työskenteli jonka jälkeen muutti Ahvenanmaalle opiskelemaan ja nyt siitä tulee inseniööri(en tiiä miten kirjoitetaan? :D) Korjaa siis laivoja - mun kielellä :D.
Hän on myös Saran kummisetä. :) 
Veljeni on aina ajatellut fiksusti, ensin ammatti, sitten työ, sitten talo ja sitten vaimo ja lapset. Saa nähä miten käy ;).

Siskoni (äidinpuolelta) täyttää kohta 19, enkä voi vieläkään uskoa että HÄN on täysiikäinen. Hän valmistuu jossai vaiheessa tarjoiliaksi. Asuu vielä kotona äidin luona Helsingissä.

Siskoni (isänpuolelta) Asuu äitinsä luona Loviisassa. Mutta on myös nyt viimeiset 3 vuotta asunut koulun asunnoilla Porvoossa. Hän valmistuu nyt koulusta. Olisko ollu kokiks? :D Muisti pelaa.
Hän sai kans ajokortin viime vuonna, ja en voisi kuvitella itteeni hänen kyydissä.. Koska hän on PIKKUsiskoni, ei ne ole täysi-ikäisiä tai ajele autoilla :D.

Nuorin veljeni on 9 luokalla. Ja asuu kotona äidin luona Helsingissä. Hän on kiinnostunut mopostaan ja tietokoneista. Hän on myös sellainen "ongelma-lapsi" joka onnistuu aina telomaan itteensä, joko mopolla ajaa kolarin tai kävelee kadulla ja murtaa jalkansa :D.

Itse muutin takas Porvooseen kun tapasin nykyisen mieheni. Ja tuntuu hyvältä olla taas "kotona" <3

Jos jollekkin tuli jotain kysyttävää niin saa kysyä :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentista <3