4.8.2016

Esittely meistä

Blogiini on liittynyt uusia lukijoita ja blogikin liittyi äskettäin Kaksplussaan.
Sen takia ajattelin että tekisin pienen esittelyn uudestaan meistä.
Blogia täytti viime kuussa 4vuotta. Eli olen aika kauan kirjoittanut. 

Aloin kirjoittaa blogia siksi että kaverit "valitteli" kun kirjoitan kaiken minkä teen facebookin, kehottivat kirjoittaa blogia mielummin ja siitä se ajatus sitten lähti.

Minä olen Diana, 27vuotta. Asun Porvoossa ja työkseni hoidan vanhuksia. Rakastan sisustaa, lastenvaatteita ja shoppailua. 
Olen iloinen, hullu, rasittava, utelias, kohtelias, hauska ja tempperamenttinen. 




Minun perheeseeni kuuluu aviomies, kolme lasta ja kissa.


Julia on 4vuotta vanha, Uhma vihdoin alkanut rauhoittumaan, mutta todella herkkä tyttö. Rakastaa frozenia, pyöräilyä, kavereitaan ja koruja.
Julia on päiväkodissa

Sara on kohta 3v vanha. Uhma ja omatahto voimakas. Mutta silti aina niin iloinen tyttö<3. Rakastaa seikkailija Doraa, frozenia, nalleaan ja laastareita.

William on 1,5v vanha. Rauhallinen ja iloinen poika. Osaa hyvin syödä itse ja on enimmäkseen tyytyväinen lapsi. Rakastaa autoja, rekkoja, ruokaa ja hellyyttä.
William on päiväkodissa

Mieheni kanssa olen seurustellut n. 5 vuotta ja mentiin viime vuonna naimisiin <3.



Kissamme Skrållan muutti vauvana meille vuonna 2012 ja on nyt siis 4v.


Me ollaan ihan normaali perhe, vanhemmat töissä ja lapset päiväkodissa.
Kunnes saimme tietää että Sara sairastaa syöpää. Silloin kaikki muuttui. Sara jäi kotiin päiväkodista ja minä pois työstäni. Kaipaan paljon töihin koska olin kauan kotona ja juuri päässyt takas työelämään. Silti oli päivänselvää että jään kotiin hoitamaan Saraa. 
Julia ja William kuitenkin jatkavat päiväkodissa, että Sara saa rauhassa parantua ja kun on niitä sairaalajaksoja.



Tervetuloa kaikille uusille! <3
Ja kiitos kaikille tsempeistä :)

Muistakaa että aina saa kysyä minulta mitä vaan :)


9 kommenttia:

  1. Oho, ikä tulu kyllä yllätyksenä luulin että oot jotain max 21 :,D näytät tosi nuorelta! Mutta sehän on vaan hyvä asia. Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D oon aina saannu kuulla tosta että näytän nuoremmalta. On kans hauskaa aina kertoa että mulla on kolme lasta ja kaikki jää suu auki kysymään mun ikää :D

      Poista
  2. Tervetuloa Kaksplussalle bloggailemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Millä tavalla huomasitte tytön sairastavan syöpää? Tai mitä oireita oli ennen kuin saitte diagnoosin? Ehkä sulla on jo aiheesta oma postaus, mutta olis mielenkiintosta kuulla kun asia kuitenkin sellainen joka ei ihan joka päivä tule vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies huomasi suihkussa kun saraa pesi että jalassa ihon alla on patti.. ja mietittii et mikähä se on.. vähän ajan päästä huomattiin että näitä patteja oli enemmänki just raajoissa ja käytii terkkarin lääkärillä ja hän lähetti meidät eteenpäin

      Poista
    2. 6kk kesti ennenku saatii diagnoosi. Olin alusta asti varma että kyseessä on syöpä.

      Poista
  4. Onko Skrållan saanut nimensä Saariston lapsista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pitää hommata hänelle kaveriksi Tjorven :)

      Poista

Kiitos kommentista <3