25.7.2016

Ikävä

Tämä ikävä mitä joutuu kantaa yllään kokoajan on kamala. Kun olen sairaalassa minulla on kauhea ikävä Juliaa ja Williamia. Kun olen kotona on kauhea ikävä Saraa. Miestäkään ole kunnolla nähny koko viikonloppuna. Tai siis olen, onhan hän ollut mukana sairaalassa, mutta en ole saannut tuntea hänen läheisyyttä pitkäään aikaan. Emme ole kolmeen yöhön nukkuneet yhdessä. Riitojakin ollaan saatu aikaan jo monta, koska stressi, ikävä ja pelko. 

Julialla on kamala ikävä Saraa, kyselee kokoajan että millon hän tulee kotiin, ei halua nukkua yksin tyttöjen huoneessa. Sekin kun Julia ei oikein ymmärrä mikä Saraa vaivaa. Eihän Sara näytä kipeeltä. Yritin eilen jälleen selittää Julialle miten vakavasti sairas Sara on. 

Saralla on ikävä kotiin. Eikä ymmärrä miksi joutuu sairaalassa olemaan. 

Sarasta huomaa että lääkkeet alkaa vaikuttamaan luonteeseen. Sara on muuttunut agressiivisemmäksi, ja on todella kylmä välillä. Sattuu nähä oma lapsi tuollaisena, mutta yritämme ajatella että tämä on vain väliaikasta, eikä hän tarkota olla tollanen.

Tämä on todella rankkaa aikaa koko perheelle ja en toivo tätä kenellekkään.

Ja tottakai ajatus siitä että tämä on vielä pientä tulevaan on pelottava.

Mutta positiivista on se että eilen lääkäri sanoi että Sara voi ihmeen hyvin vaikka on jo saannu stytstaatteja. Meidän pieni taistelija on vahva <3



14 kommenttia:

  1. Kirjoittelen sun blogiin ekaa kertaa vaikka oon ollut lukija jo pidemmän aikaa..
    Tosi kurja että teidän perheellä on nyt rankka vaihe menossa :( toivon teille kaikille voimia jaksaa kaiken keskellä. Jos haluat voit laittaa mulle yksäriä: Melissa.juusela@gmail.com

    Tuli vahva tunne että teidän pienen puolesta täytyy rukoilla <3 muistan teitä rukouksin. Muista että AINA on toivoa :)

    Minulla on 2 lasta. 4v Mikael ja 1v Minea.
    Toivon koko sydämestäni että hoidot tepsivät! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :)
      Kiitos että rukoilet Saran puolesta♡

      Poista
    2. Kiitos kommentistasi :)
      Kiitos että rukoilet Saran puolesta♡

      Poista
  2. Toivon teille kaikkea hyvää ja jaksamisia. Varmastikaan ei ole sellaisia sanoja jotka teitä lohduttaisivat nyt, mutta ajatuksissani olette.
    Minäkin muistan Saraa ja teitä kaikkia rukouksin.
    Ihan varmasti kaikki menee hyvin ja nämäkinpäivät kääntyy teidän vahvuudeksenne, vaikka nyt ei siltä tuntuisikaan <3! Halauksia! -susanna

    VastaaPoista
  3. On varmaan tosi vaikeaa ja raskasta :( Kauanko Sara joutuu olemaan sairaalassa? Tuleeko noita hoitojaksoja monta? Hirveesti voimia <3 (T: Outi Helmivauvoista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara pääsee ehkä kotiin ens viikon lopussa jos kaikki hyvin :). En tiedä yhtään monta hoitoa tulee olemaan mutta että olis 7kk päästä terve jos kaikki menee hyvin. :)

      Poista
    2. Sara pääsee ehkä kotiin ens viikon lopussa jos kaikki hyvin :). En tiedä yhtään monta hoitoa tulee olemaan mutta että olis 7kk päästä terve jos kaikki menee hyvin. :)

      Poista
    3. Onneksi jo niin pian! Toivotaan että kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla. On nuo pienet sisukkaita!!

      Poista
  4. Paljon jaksamista raskaaseen aikaan.

    VastaaPoista
  5. Miten Sara on jaksellut siellä sairaalassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkuten hyvin. Onhan siellä tylsää. Haluaisi kotiin.

      Poista

Kiitos kommentista <3