10.11.2016

Se tunne kun pelkäät menettäväsi..

Saralla on nyt ohi 5. hoitojakso, Enää yksi hoito jäljellä.
Viime perjantaina menimme osastolle, Saralla oli edelleen enterorokko päällä mutta lääkäri sanoi että hoitoja ei voi siirtää enää. Verikokeiden mukaan Saralla oli kaksi virusta pos. Hoidot aloitettiin silti koska yleiskunto on hyvä.  Tällä kertaa hoitojakso meni rauhallisemmin eikä Sara jaksanut leikkiä paljon ollenkaan. Enimmäkseen katsoi tv:eetä. Ruokahaluttomuus iski kanssa niinkuin joka kerta, Ekana päivänä syö vielä hyvin, Mutta sitten ei kelpaa oikein mikään.


Mutta Tiistai aamuna kun saavuin sairaalalle ja tulin Saran huoneeseen järkytyin aika paljon. Huoneessa oli lääkäri ja pari hoitajaa ja Sara oli kiinni yhdessä koneessa. Järkytyin pahemman kerran. Sitten hoitaja ja lääkäri selitti että ottavat EKG:n eli sydänfilmiä. Hoitaja oli huomannut aamuyöllä kun mittasi vereenpaineen että pulssi oli outo ja oli hälyttänyt lääkärin paikalle. EKG oli muuten hyvä mutta piirsi epämääräisiä sydänlyöntejä ja pulssi oli matala. Päässäni pyöri vain että kuoleeko lapseni nyt?!
Lääkäri kuitenki selitti että hengenhätää ei ole ja seuraamme tilannetta, Laittoivat Saran kiinni toiseen koneeseen missä sydäntä seurattais.Seurattiin puoleenpäivään asti ja sitten lääkäri sanoi että kaikki on hyvin eikä tarvitse enään seurata. Sytot jatkettiin. Kysyin että mistä tällainen voisi johtua ja lääkäri sanoi että sytoista tai viruksista.
En voi muuta miettiä kun että kyllä meitä koetellaan! Ollaan loppusuoralla tästä sairaudesta ja sitten yhtäkkiä tulee takapakki! Tämä hetki järkyttää edelleen ja menettämisen pelko on iso! Toivottavasti Sara jaksaa loppuun asti ja selviää.


Eilen pääsimme kotiin ja Sara voi hyvin <3


Jos ette vielä seuraa kaksplussaa facebookissa niin tehkää se nyt ;)

KAKSPLUS FB SIVU








5 kommenttia:

  1. <3 Tsemppiä Saralle viimeiseen hoitojaksoon. Hän on vahva tyttö <3

    VastaaPoista
  2. Mulle tulee aina itku Saran puolesta, kun postauksiasi luen. Kaikki voimat teille ja erityisesti Sarallle! <3

    VastaaPoista
  3. Voimia Saralle ja teidän koko perheelle ❤️

    VastaaPoista
  4. Många varma tankar till er familj!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3