12.10.2015

3-vuotiaalle korvakorut

Onko 3-vuotias valmis ottamaan korvikset? Onko hän tarpeeksi vanha? Vaiko aivan liian nuori?
Minä sain ekat korvikseni kun olin 3 vuotias, eikä trauman traumaa! Olin päättäny jo ennen lapsia että tyttöni saavat kans saman ikäsinä. Jotenki ajatus muuttu kun Julia läheni 3 vuotiaan ikää. Mua pelotti että sattuuko häneen liikaa? Kestääkö hän sitä kipua? Eli siirsin sen. Julia on nyt jo aika kauan puhunu siitä että halauisi korvikset niin päätin että mennään laittamaan. Tai oikeastaan mummo päätti että mennään. Mutta ei hän saannut ilman minua mennä laittamaan. Tämä oli sellainen asia jossa minun on pakko olla mukana!! 

Juliaa ei pelottanu yhtään mennä sinne, eikai ymmärtäny mitä oli edessä. Hyvin suostui istumaan mummon sylissä ja hienosti antoi koruliikkeen tädin laittaa tussilla pisteet korviin mihin korvikset tulisivat. Ei mitään pelkoa tai mitään. 
Sitten kun eka korvis oli läpi muuttui ilme vakavaksi ja pian alkoi kyyneleitä tulemaan ja Julia yritti siinä peitellä niitä (En tiedä miksi Julia aina peittelee ja nolostuu kyyneleitään?), kehuimme mummon kanssa miten reipas oli ja samalla täti laittoi heti toiseenkin korvaan se reikä. Pieni hetki valui kyyneleet ja sitten oli kaikki hyvin. Julia oli TOSI reipas! Ja ylpeä uusista PINKEISTÄ korvkoruistaan. Hän tykkää niistä tosi paljon! 


Heti näytti tyttö paljon vanhemmalta jotenkin :). 
Pikkusisko on tänään kans puhunu korvakoruista mutta hän saa vielä odottaa ainakin vuoden.
Ja William vielä kauemmin. Minulle on ok että pojalla korvis, mutta William saa päättää siitä itse kun on paljon paljon vanhempi.

Minun mielestäni 3-vuotias osaa hyvin jo sanoa haluaako korvikset vai ei. Enkä koe olevani mitenkää huono äiti koska laitoin lapselleni korvikset jo nyt. En itse laittaisi alle 3vuotiaalle mutta se on kaikkien äitien oma asia, enkä hauku ketään vaikka laittaisi mutta kyllä minua pelottaisi jos laittaisi liian nuorelle ja se sais sen jotenki revittyä pois sillee että koko korva repeis.



Minkä ikäisille te ootte laittaneet korvikset? 
Laittaisitko 3-vuotiaalle?


32 kommenttia:

  1. Eikai korviksia tehty ampumalla, vaan ontolla neulalla? Itsekin sain suunnilleen saman ikäsenä korvikset :) mutta koruliikkeiden tekniikka laittaa korvikset on epähygieeninen ja huono

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ampumalla. Millä tavalla epähygieeninen? Onhan ne korvikset sterilisoitu :)

      Poista
    2. Korvakorupistoolia ei pysty sterilisoimaan millään tapaa. Ja jokaisen käytön jälkeen siihen jää kudosta edelliseltä asiakkaalta. Sen lisäksi neulalla tehty lävistys poistaa kudosta eikä ampumisen tavoin vain työnnä sitä syrjään joka saattaa aiheuttaa kivuliaan kovettuneen patin. Netistä löytyy tosi paljon tietoa jota suosittelen lukemaan ennenku ampumalla meet ottamaan ainuttakaan reikää.

      Poista
    3. Korvikset joo, mutta sitä pyssyä ei saa kunnolla putsattua. Neulalla lävistäminen on muutenkin parempi vaihtoehto koska sattuu vähemmän ja paranee huomattavasti paremmin kun tylppä korupiikki ei runno kudoksia.

      Poista
    4. Tota en oo koskaan ajatellutkaan. Mut varmaan pieni riski koska en ole koskaan kuullut sellaisesta. Ja itse monesti laittanu reijät itselleni samalla tavalla kun Julia tänään eikä mitään ongelmaa tullut.

      Poista
  2. Mä sain kans ite korvikset 3veenä, eikä yhen ainutta traumaa! :) Eka luokalla sitä vasta kehuttiinkin että "mulla on ollu jo tosi kauan nää korvikset" kun muut sai odottaa riparia :D mulla vaan tuli se ongelma sitten iän myötä, ettei korvat kestä tappiksia, eikä muuta materiaalia kuin kultaa joten tulehduksia on riittänyt :/
    - 18vee tyttö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki tuo nikkeliallergia, eli en voi pitää kun oikeeta kultaa tai hopeaa jne.. ja sellasia en omista tällä hetkellä. Eli harvoin pidän korviksii kun alkaa hetken päästä kutiamaan niin ¤&%//#.. :D

      Poista
  3. Onnea Julialle korviksista. <3. Käytiin tytölle laittamassa korvikset kun hän oli 2v 7kk.

    VastaaPoista
  4. En arvostele, mutta koska pyysit mielipidettä minun mielestäni lapsi joka on liian pieni päästettäväksi yksin ulos leikkimään, on aivan liian nuori päättämään korvien reiittämisestä. Meidän reilu 3v ei todellakaan saa korvakoruja ennen kouluikää ja sittenkin katsotaan mahdollisen innostuksen ja muun käytöksen mukaan. Eihän tuon ikäinen päätä muistakaan itseään koskevista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteelläsi on pointtia! :)
      Kyllä meidän 3vuotias osaa aika paljon jo päättää omista asioista... Riippuu toki mitä näillä tarkoitat :)

      Poista
    2. Miksi noin pienellä pitäisi olla korvikset?

      Poista
    3. Koska on jo jonkin aikaa itse halunnut :) ja koska mun mielestä 3vuotias on jo tarpeeksi iso saamaan sellaiset :)

      Poista
  5. Toinen kirjoittaja ku ensimmäinen mutta joo ampuminen o epähygieeninen sen pyssyn takia. Sitä ei kyetä steriloimaan oikein. Itselle laitettu 4 vuotiaana ampumalla mutta silloin ei tommoiset asiat ollu tiedossa. Itse en suostuis antaa laittaa itselleni enkä lapsilleni pyssyllä, turvallisempaa mennä lävistysliikkeeseen ottamaan neulalla kun kultasepän liikkeeseen pyssyllä. Infektioriskit huomattavasti pienemmät. :)

    VastaaPoista
  6. Itse en henkilökohtaisesti loukkaisi lapsen oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen yhteiskunnassa vallitsevien pinnallisten kauneuskäsitysten vuoksi. En myöskään usko, että 3-vuotias lapsi ymmärtää täysin, mitä korvakorujen ottaminen tarkoittaa. Turhaa kipua ja turhia koristuksia leikki-ikäiselle lapselle.

    On lisäksi todettava, että ainoa oikea paikka minkä tahansa lävistyksen ottamiseen on ammattitaitoinen lävistysliike, jossa lävistys tehdään kertakäyttöisellä ontolla neulalla eikä ampumalla. Lävistyspistooliin vaihdetaan ainoastaan lävistämiseen käytettävä osa lävistyskertojen välillä, mikä väistämättä aiheuttaa hygieniariskejä. Ensiasennuskoruina tulisi käyttää mieluiten implanttititaanista valmistettuja koruja. Se on materiaali, jota käytetään nimensä mukaisesti kehonsisäisinä implantteina, eikä se aiheuta allergiariskejä. Kulta- ja hopeakorut on aina tehty metalliseoksista, joissa saattaa olla jäämiä allergisoivista metalleista.

    Lävistämisen yhteydessä on myös otettava huomioon jälkihoito. Reikä on käytännössä avohaava, joka joutuu kehittämään päällensä kerroksen ihoa. Koruja ei tule ottaa pois paranemisaikana lainkaan, eikä niitä saisi suuremmin kosketella. Lapsi voi räplätä korujaan, jolloin haava paranee huonommin. Leikeissä reikiin voi päätyä kaikenlaista likaa, joka mtös hidastaa paranemista. Rei'istä tihkuva märkä tulisi pestä pois aamuin illoin kaikessa rauhassa, sillä koruun kiinni kuivunut töhnä voi korua räplätessä rikkoa reiän ohuen uuden ihon. Pahimmassa tapauksessa reiät tulehtuvat, niiden paraneminen kestää kauan, ja niistä yksinkertaisesti tulee rumat ja oudon tuntuiset arpikudoksen vuoksi. Näistäkin syistä en missään nimessä lävistäisi teinejä nuorempia lapsia.

    - Lävistetty mies, 29.

    VastaaPoista
  7. Jäin miettimään kommenttia että Julia aina peittää kasvonsa kun itkee (En tiedä miksi Julia aina peittelee ja nolostuu kyyneleitään?) Ehkä jos hänelle sanoisi että "itkeminen on okei" tai "saa itkeä välillä" tai kysyä "miksi itkettää" tai kysyä "saako lohduttaa kun näkee että itkettää", sen sijaan että yrittää ohittaa asian sanomalla että on reipas jne niin hän huomaisi että itkeminen on hyvä asia eikä sitä tarvitse peitellä, aina ei tarvitse tai pidä olla reipas. Varsinkin kun sattuu. Vain pieni näkemys, ja ehdotus kysymykseesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selitin Julialle kyllä siinä kans että saa itkeä myös siinä ei ole mitään pahaa ja että ymmärrän että sattuu, mutta menee nopeasti ohi pipi. Kotona uskaltaa itkee äänekkäästi. Mutta esim eka päivä kesäloman jälkee päiväkodissa kans alko itkee tolleen "nolosti" :( Silloin päiväkodin täti otti Julian sylii ja lohdutti.
      Mutta kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Ja välillä toki aikuisen on hyvä olla iloinen ja kehua jotta lapselle ei jäisi vielä pahempi mieli tapahtuneesta. Nämä ovat niin tilannekohtaisia. Mutta ihan vain neuvoina ehdotin. Varmasti teit oikein siinä tilanteessa. Ja hienot korvikset hän sai :) Valitsiko hän punaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Kehua ja antaa ymmärtää että kaikki tunteet ovat okei :)
      Pinkit valitsi ihan itse :) taitaa olla tytön lempiväri, valitsee aina pinkin kaikessa ;D

      Poista
  9. Meillä poika +5v on nyt alkanu pyytään korvista. Oon miettiny, et jos sen tosiaan haluaa vielä ens kesänä niin saa sen. Saahan sen sit pois jos ei huvitakaan myöhemmin. Mut just aattelin et kaveri vois tehdä lävistämällä, et paranee paremmin jne.

    Mulla on korvat täynnä ja kaikki tehty ampumalla. Rusto ja ekat korvikset tulehtu ihan sikana, vaikka niitä hoidettii hyvin. Ekat sain vasta 10v ja itseasiassa kaverit kiusas koulussa siihen asti, kun mulla ei ollut mut äiti ei antanut aiemmin ottaa.

    Vauvalle en laittas, mut jokainen tyylillään :) Ei oo multa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmees jos haluaa vielä ensi vuonna :) ja niinpä nehän saa pois :) mullaki tehty ampumalla monesti eikä koskaan tulehtunu.

      En mäkää vauvalle laittais!

      Poista
    2. Laita ihmees jos haluaa vielä ensi vuonna :) ja niinpä nehän saa pois :) mullaki tehty ampumalla monesti eikä koskaan tulehtunu.

      En mäkää vauvalle laittais!

      Poista
  10. Oi nätti tyttö! Jade on kans pyydelly korviksia, ja oon ostanu sille sellaset napsut :D käytti niitä aina välillä hetken aikaa, ja sitten kyllästyi.. Eikä oo enää pyydelly "oikeita". Arvasin että toi halu saattaa mennä ohi, nii siks ei olla viel rei'itetty. Ehtii sit joskus :D
    Mutta en mä kyllä korviksia niin pahana näe 3-vuotiaalla!
    Vauvojen korvien rei'ittämistä en ymmärrä, vaikka joillainhan se on osa kulttuuriakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juliaki sai napsut mut yks niistä hävis ja ei ne oikein pysyny kunnolla. Nää pysyy ja tyttö tyytyväinen.
      Joo mäkää en ymmärrä vauvojen. :/

      Poista
  11. Eiks se ampuminen oo nykyään kiellettyäki vaikka koruliikkeet sitä silti käyttää? Itelle ammuttiin kans tosi nuorena. En muista tarkkaa ikää. Halusin vappupallon ni sain sen vaan jos suostuin ottamaan korvikset ja niin ne käytiin sit laittamassa. Pienenä nyt olis tehny mitä vaan vappupallon eteen :D se pyssy oli vielä jotenkin rikki ja sattu ihan hirveesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tyhmästi tehty! Mun mielestä reijät pitää laittaa pienelle VAAN jos hän itse haluaa eikä tollee "kiristää" :o
      En oo kuullu et olis kiellettyä :o

      Poista
  12. Meidän neiti sai 6-vuotiaana ja yhtään nuoremmalle en kyllä itse laittaisi.
    Mun mielestäni 3-vuotias ei vielä ymmärrä täysin haluamaansa, tai sitä vastuuta mikä niissä on. Mutta kiva että neiti tykkää korviksistaan, toivottavasti parantuu nopeasti! :)

    VastaaPoista
  13. Hienoa kun mummo oli sitä mieltä että nyt mennään ottamaan Julialle korvikset. 👍♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan puhuttu jo hetken äitini kanssa että mennään. Se halus kans olla mukana ja maksamassa :)

      Poista

Kiitos kommentista <3