11.8.2016

Virus & verenmyrkytys

Tiistaina kun Sara joutu osastolle tulehdusarvot olivat 35, eli ei hälyttävän korkea. Kuumekin laski lääkkeillä, mutta nousi aina kun lääke lakkas ja nousi sinne yli 39. Sara sai sairaalassa punasoluja ja verihiutaleita ja ab kuuria suoneen sekä suun kautta. Eli kahta eri ab kuuria. Vielä ei ollut tullut virusvastauksia. 



Eilen aamulla tulehdusarvot oli noussi 94. Ja kuumettakin vielä oli, mutta eilisen iltapäivän jälkeen ei ole noussut enään. Eilen Sara siirrettiin Porvoon sairaalaan ambulanssilla ja sehän oli siistiä Saran mielestä. Kun tultiin Porvooseen Saralta otettiin taas verikokeita, ja tulehdusarvot oli vähän yli 100. 



Tänään menin Saran luo sairaalaan heti aamusta. Hyvin viihtyy onneks ja söi paljon aamupalaa, kun eilen söi vain kaksi jugurttia koko päivän aikana. Aamulla otettiin verikokeet taas.
Lääkäri tuli juttelemaan puolen päivän aikaan ja kyselin et joko tiedetään mikä virus hänellä on ja tiesi. Kertoi että Saralla on Pikornavirus ja myös verenmyrkytys, järkytyin tuosta jälkimmäisestä!!! En osannu uskoo tai edes pelätä. En osannu edes kysyä lääkäriltä mitään siitä. Kun olin selvinny järkytyksestä niin googlasin vähän ja sain tietää että verenmyrkytys on aika normaalia syöpäpotilailla. Samoin nämä viirukset myös kun ei ole vastustuskykyä ollenkaan.



Sara on voinnut hyvin tästä kaikesta huolimatta kuitenki, mikä on tärkein ja hyvä.
Veriarvot lähteny nousemaan ja tulehdusarvot oli tänään vain 74.


Kiitos kaikille tsempeistä <3


4 kommenttia:

  1. Voi Sara <3 olen niin pahoillani, että joudutte kokemaan näin raskaan tien. Olette ajatuksissani usein <3

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää teille ja saralle pikaista paranemista <3 en voi edes kuvitella huolenne määrää.. Toivon koko sydämestäni että kaikki kääntyy parhain päin <3 ihan itkettää kun teillä on noin kovin reipas tyttö, aivan käsittämättömän ihana pikkuinen <3

    VastaaPoista
  3. Voi pieni Sara.♥ Valtavasti paranemishaleja pikkuiselle ja jaksamisia sinne ihan koko perheelle.♥

    VastaaPoista
  4. Voi pientä! Kovasti urhea tyttö! Voimia paranemiseen! ❤

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3